Kotileipurille sopiva käytännöllinen keittiö

Ernest Lawson perheineen, Espoo

Ernest Lawsonin taloprojektin edistymistä on seurattu sosiaalisessa mediassa vuoden 2019 alusta alkaen. Syyskuussa perhe pääsi muuttamaan toiveidensa mukaiseen Dekotalon omakotitaloon Espoossa. Uuteen kotiin valittiin vaalea sisustus, johon Noblessan valkoinen ja vetimetön Line N -keittiö sopii täydellisesti.

Talonrakennusprojekti on ollut vaiheikas ja vaatinut monen eri työvaiheen sovittamista yhteen. Lawson kertoo suunnitteluvaiheen olleen kaikkein stressaavinta aikaa:

– Omassa taloprojektissa on kovat paineet onnistua, joten asiantuntevasta keittiösuunnittelijasta oli suuri apu. Mervi Kattelus Espoon Noblessa-myymälästä vastasi hienosti niihin miljoonaan toiveeseen ja kysymykseen, joita meillä oli.

Lawson oli vaimonsa kanssa samoilla linjoilla siitä, miltä keittiön tulee näyttää. Sisustuksessa on paljon pelkistettyjä ja vaaleita pintoja, joten myös keittiön tuli sopia kokonaisuuteen ja pitää kodin yleisilme siistinä.

– Valitsimme valkoisen ja vetimettömän keittiön, koska halusimme kliinin ja simppelin lopputuloksen. Vetimetön keittiö oli vaimon toive. Hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt kauniita vetimiä, joten vetimetön kaapisto oli selvä valinta, Lawson nauraa.

Keittiön suunnittelussa auttoi 3D-mallinnus, jolla valmiin keittiön näki jo suunnitteluvaiheessa. Se helpotti kaappisuunnitelmien tekoa ja tilan hyödyntämistä niin, että keittiöstä tuli toimiva ja käytännöllinen. 3D-kuvat näyttivät myös hyvin, miten kaapisto sijoittuu suhteessa oviin ja ikkunoihin.

– Olemme lapsiperhe, joten tarvitsemme paljon säilytystilaa. Kolmiulotteisista kuvista näki heti hienosti, voisiko jotain kaappia leventää, tai voiko johonkin kohtaan lisätä kaapin. Nyt keittiöön tulee paljon valoa, jota korkeakiiltoiset kaapinovet heijastavat takaisin tilaan.

Kekseliäät säilytysratkaisut arjen apuna

Monipuoliset tv-projektit pitävät Lawsonin kiireisenä. Siksi kodin pitää olla paikka, jossa voi rentoutua ja viettää aikaa perheen kanssa. Toimiva keittiö on yksi arkea sujuvoittava asia. Lawson tunnustautuu innokkaaksi leipuriksi ja sokerihiireksi, joka rakastaa makeita herkkuja:

– Vaimo huolehtii meillä varsinaisesta ruuanlaitosta, ja minä olen se jälkiruokaspesialisti. Opin leipomaan jo nuorena, kun mummoni opetti minut tekemään kanelipullia. Rakastan leipomista, mutta aiemmissa keittiöissäni ei ollut kunnolla tilaa tehdä pullataikinaa. Tässä uudessa keittiössä ei tarvitse väistellä kodinkoneita, joten tulen varmasti leipomaan entistä enemmän.

Kaapistoon integroidut kodinkoneet tehostavat keittiössä työskentelyä. Myös keittiön ja ruokailutilan väliin sijoitettu saareke tuo lisää säilytystilaa ja toimii samalla ruokien tarjoilutasona. Suurin apu tavaroiden hyvään järjestykseen syntyy kekseliäistä kaappiratkaisuista:

– Noblessan keittiössä on todella paljon arkea helpottavia innovaatioita, kuten kulmassa oleva karusellikaappi. Sieltä haluamansa astian saa pyöräytettyä kätevästi esiin. Emme osanneet edes toivoa tällaista toiminnallisuutta keittiöön. Toinen hyvä ratkaisu on apteekkarinkaappi, mistä kaikki tavarat näkee yhdellä kertaa. Näistä keksinnöistä on iso apu arjessa.

Noblessa oli perheelle uusi tuttavuus, joka vakuutti laadullaan. Lawson kehuu kaiken sujuneen Noblessan kanssa hienosti aina suunnittelusta asennuksiin asti. Uusi keittiö tulee olemaan kovassa käytössä ja odotukset sen suhteen ovat korkealla:

– Avoimessa tilassa keittiö ei ole koskaan piilossa, joten sen pitää olla kertasilmäyksellä tyylikkään näköinen ja samalla käytännöllinen. Noblessan keittiösuunnitelma huomioi kaiken tämän. Yhteistyömme Noblessan kanssa ei olisi voinut sujua paremmin. Saimme todella pienellä venkslailulla toiveidemme mukaisen keittiön, Lawson kiittelee.

Kuvagalleria

Scroll to Top